lauantai 21. huhtikuuta 2012

Puikoilta: Viimeisin valmistunut neule

Viimeisin valmistunut neule oli syntymäpäivälahja kummitytölle. Tekemiseen meni kolmisen viikkoa, oli todella nopea tehdä mutta muutaman kerran piti purkaa, kun valmistunut työ ei ollut ihan mielikuvan mukainen ja tietenkin muitakin neuleita piti aina välillä tikutella:)



Malli: oma
Lanka: Novita Miami pinkki ja persikka

Halusin tehdä kesäisen puuvillaisen liivimekon t-paidan kanssa käytettäväksi. Kaupan hyllyssä olleet 3 pinkkiä kerää hyppäsivät kuin itsestään koriin, on niin kiva tehdä välillä oikein tyttömäisiä vaatteita kun itsellä on vain poikia:) Langan rajallisuuden vuoksi aloitin neulomisen yläosasta, muutaman kerran sai purkutuomion, mutta lopulta olin suhteellisen tyytyväinen. Yläosa on takaa joustinta, edestä sileää ja keskellä sydän nurjilla silmukoilla. Olkaimissa on takana nappisäätö, jotta käyttöikä olisi pidempi, lapset kun tuppaavat kasvamaan enemmän pituutta kuin leveyttä:) Seuraavaksi jatkoin helmaa, joilloin heräsi halu tehdä muutama raita piristämään ja persikka väri sopi loistavasti tähän tarkoitukseen. Lopputuloksesta tuli kaunis, tosin hieman mietityttää kestävyys, tuo Miami tuntui jotenkin neuloessa niin heikolta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti